Description:Juri Nummelinin toimittama antologia keskittyy kertovan runon perinteeseen, joka modernismin kuvallisuuden keskellä on melkein kuollut – tai elää vain yleensä halvaksi leimatussa iskelmälyriikassa.Titaanien laulussa halvan iskelmälyriikan edeltäjiksi asettuvat Johan Wolfgang von Goethe, Lordi Byron, Heinrich Heine, Johan Ludvig Runeberg, V. A. Koskenniemi ja Eino Leino – mutta myös sellaiset harvempien tuntemat suomalaisen runouden taitajat kuin Juho Laine (1856–1937), Juhani Suur-Juhola (1886–1930), Esa Paavo-Kallio (1858–1936), Willie Angervo (1875–1938), Hilja Liinamaa-Pärssinen (1876–1935) ja Veikko Virmajoki (1894–1956).Antologia pyrkii siirtämään suomalaisen kertovan runouden perinnettä eteenpäin tuleville polville. Samalla teos kokoaa yksiin kansiin runoutta, joka mahtuu laajemman fantastisen tai seikkailukirjallisuuden käsitteen alle.Juri Nummelin on myös pyrkinyt ylittämään vanhempaan kertovaan runouteen usein liitetyt nationalistiset oletukset. Kansalliset sankaritarut osoittautuvat moninaisten kansainvälisten vaikutteiden ristisiitoksiksi, ja nykypäivän lukija voi lukea niitä niiden mukaansatempaavan sisällön vuoksi.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Titaanien laulu ja muuta historiallista, eksoottista ja kauhurunoutta. To get started finding Titaanien laulu ja muuta historiallista, eksoottista ja kauhurunoutta, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.
Pages
242
Format
PDF, EPUB & Kindle Edition
Publisher
ntamo
Release
2014
ISBN
Titaanien laulu ja muuta historiallista, eksoottista ja kauhurunoutta
Description: Juri Nummelinin toimittama antologia keskittyy kertovan runon perinteeseen, joka modernismin kuvallisuuden keskellä on melkein kuollut – tai elää vain yleensä halvaksi leimatussa iskelmälyriikassa.Titaanien laulussa halvan iskelmälyriikan edeltäjiksi asettuvat Johan Wolfgang von Goethe, Lordi Byron, Heinrich Heine, Johan Ludvig Runeberg, V. A. Koskenniemi ja Eino Leino – mutta myös sellaiset harvempien tuntemat suomalaisen runouden taitajat kuin Juho Laine (1856–1937), Juhani Suur-Juhola (1886–1930), Esa Paavo-Kallio (1858–1936), Willie Angervo (1875–1938), Hilja Liinamaa-Pärssinen (1876–1935) ja Veikko Virmajoki (1894–1956).Antologia pyrkii siirtämään suomalaisen kertovan runouden perinnettä eteenpäin tuleville polville. Samalla teos kokoaa yksiin kansiin runoutta, joka mahtuu laajemman fantastisen tai seikkailukirjallisuuden käsitteen alle.Juri Nummelin on myös pyrkinyt ylittämään vanhempaan kertovaan runouteen usein liitetyt nationalistiset oletukset. Kansalliset sankaritarut osoittautuvat moninaisten kansainvälisten vaikutteiden ristisiitoksiksi, ja nykypäivän lukija voi lukea niitä niiden mukaansatempaavan sisällön vuoksi.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Titaanien laulu ja muuta historiallista, eksoottista ja kauhurunoutta. To get started finding Titaanien laulu ja muuta historiallista, eksoottista ja kauhurunoutta, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.