Description:Rämeravun rustoon löi kalpansa kuin juustoon Maar!Ylväs ja uljas merenmiesritari Tritor on noussut kamaraiselle maalle ja suuntaa kohti mainetekoja. Paladiinina, pyhänä ritarina, hänen velvollisuutensa ja johtotähtensä on olla heikkojen auttaja, oikeudenmukaisuuden airut, ilkitekijöiden turma ja kulkea mantuja sinne, kunne hänet kulloinkin kutsuvat hätääkärsivien huudot.Mutta liekö nihtimme sittenkään aivan kala vedessä täällä kuivalla tantereella ja pystyvätkö hänen ruutanasilmänsä todella näkemään maailman valheiden lävitse? Sankari ei olisi sankari ilman kunnollista retkuetta, joten uskollisen aseenkantajansa ja kronikoitsijansa Ipator-tontun neuvosta merenmiesritarimme värvää vielä kerallensa joukon seikkailijoita paikallisesta Toimistoja ja taloustaitoja -peliporukasta ja lähtee sitten täyttämään kohtaloaan. Kelpo laulelman hengessä juttuun liittyy luonnollisesti myös lohikäärmeitä, profetioita sekä opettavaisia kasvukertomuksia, jotka itse kukin meistä voi viisaasti kammitsoida sydämeensä.Jaro Karkisen neljäs romaani läpsyttelee sinne, minne yksikään merenmies ei ole vielä mennyt, ja kutsuu lukijansa mukaan kukistamaan tarkemmin määrittelemättömän pseudokeskiaikaisen settingin tuulimyllyjä.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Ritari Tritor ja hänen sankarilliset ritaristelunsa. To get started finding Ritari Tritor ja hänen sankarilliset ritaristelunsa, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.
Pages
376
Format
PDF, EPUB & Kindle Edition
Publisher
Varjo kustannus
Release
2021
ISBN
9526960807
Ritari Tritor ja hänen sankarilliset ritaristelunsa
Description: Rämeravun rustoon löi kalpansa kuin juustoon Maar!Ylväs ja uljas merenmiesritari Tritor on noussut kamaraiselle maalle ja suuntaa kohti mainetekoja. Paladiinina, pyhänä ritarina, hänen velvollisuutensa ja johtotähtensä on olla heikkojen auttaja, oikeudenmukaisuuden airut, ilkitekijöiden turma ja kulkea mantuja sinne, kunne hänet kulloinkin kutsuvat hätääkärsivien huudot.Mutta liekö nihtimme sittenkään aivan kala vedessä täällä kuivalla tantereella ja pystyvätkö hänen ruutanasilmänsä todella näkemään maailman valheiden lävitse? Sankari ei olisi sankari ilman kunnollista retkuetta, joten uskollisen aseenkantajansa ja kronikoitsijansa Ipator-tontun neuvosta merenmiesritarimme värvää vielä kerallensa joukon seikkailijoita paikallisesta Toimistoja ja taloustaitoja -peliporukasta ja lähtee sitten täyttämään kohtaloaan. Kelpo laulelman hengessä juttuun liittyy luonnollisesti myös lohikäärmeitä, profetioita sekä opettavaisia kasvukertomuksia, jotka itse kukin meistä voi viisaasti kammitsoida sydämeensä.Jaro Karkisen neljäs romaani läpsyttelee sinne, minne yksikään merenmies ei ole vielä mennyt, ja kutsuu lukijansa mukaan kukistamaan tarkemmin määrittelemättömän pseudokeskiaikaisen settingin tuulimyllyjä.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Ritari Tritor ja hänen sankarilliset ritaristelunsa. To get started finding Ritari Tritor ja hänen sankarilliset ritaristelunsa, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.