Description:Tämän päivän kuntatoiminnoissa on monin tavoin alettu yllättäen katsoa aiempien kokemusten ja keinojen perään. Esimerkiksi 1960- ja 70-luvuilla rakennettujen hierarkkisten ja keskitettyjen rakenteiden sijaan ollaan palaamassa takaisin sitä edeltävän ajan ihanteisiin. Esimerkiksi sääntelyn purkamiskeskustelu on nyt saanut jopa ylisuuret mittasuhteet. Istuvan hallituksen hallitusohjelmaan on otettu tätä tarkoittava keinokin, vapaakuntakokeilu. Sama keino oli käytössä 1980-luvun lopullakin. Ja kansalaisten odotetaan jälleen ottavan vastuuta valinnoistaan ja niiden seurauksista.Tutkijan ja opettajan on tietysti pyrittävä saamaan muut kiinnostumaan aihepiiristään. Kunnallisala tarjoamineen erilaisine tehtävineen ja toimenkuvineen antaa ehkä ainutlaatuisen monipuolisen näköalapaikan yhteiskunnan kehitykseen eri puolille. Toivottavasti tämän puheenvuoron lukijat voivat tästä vakuuttua, jopa niin, että tarttuvat mahdollisuuksiin luottamushenkilöinä, viranhaltijoina tai muutoin aktiivikuntakausina toimimiseen.Painotukset tässä, osin subjektiivisten näkemysten esille tuomisessa pyrkivät olemaan voittopuolisesti eteenpäin katsovia, taaksepäin tapahtuvan tarkastelun antaessa ainoastaan tiettyä perspektiiviä. Sellaisena voinee pitää myös joitain mikrotasoa, Orimattilaa koskevia tarkasteluja.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Matkalla kuntamaailmassa - Kuntaprofessorin muistumia ja mielipiteitäkin. To get started finding Matkalla kuntamaailmassa - Kuntaprofessorin muistumia ja mielipiteitäkin, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.
Pages
289
Format
PDF, EPUB & Kindle Edition
Publisher
Torni
Release
2016
ISBN
9515795044
Matkalla kuntamaailmassa - Kuntaprofessorin muistumia ja mielipiteitäkin
Description: Tämän päivän kuntatoiminnoissa on monin tavoin alettu yllättäen katsoa aiempien kokemusten ja keinojen perään. Esimerkiksi 1960- ja 70-luvuilla rakennettujen hierarkkisten ja keskitettyjen rakenteiden sijaan ollaan palaamassa takaisin sitä edeltävän ajan ihanteisiin. Esimerkiksi sääntelyn purkamiskeskustelu on nyt saanut jopa ylisuuret mittasuhteet. Istuvan hallituksen hallitusohjelmaan on otettu tätä tarkoittava keinokin, vapaakuntakokeilu. Sama keino oli käytössä 1980-luvun lopullakin. Ja kansalaisten odotetaan jälleen ottavan vastuuta valinnoistaan ja niiden seurauksista.Tutkijan ja opettajan on tietysti pyrittävä saamaan muut kiinnostumaan aihepiiristään. Kunnallisala tarjoamineen erilaisine tehtävineen ja toimenkuvineen antaa ehkä ainutlaatuisen monipuolisen näköalapaikan yhteiskunnan kehitykseen eri puolille. Toivottavasti tämän puheenvuoron lukijat voivat tästä vakuuttua, jopa niin, että tarttuvat mahdollisuuksiin luottamushenkilöinä, viranhaltijoina tai muutoin aktiivikuntakausina toimimiseen.Painotukset tässä, osin subjektiivisten näkemysten esille tuomisessa pyrkivät olemaan voittopuolisesti eteenpäin katsovia, taaksepäin tapahtuvan tarkastelun antaessa ainoastaan tiettyä perspektiiviä. Sellaisena voinee pitää myös joitain mikrotasoa, Orimattilaa koskevia tarkasteluja.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Matkalla kuntamaailmassa - Kuntaprofessorin muistumia ja mielipiteitäkin. To get started finding Matkalla kuntamaailmassa - Kuntaprofessorin muistumia ja mielipiteitäkin, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.