Description:Kolmen teloitetun veljeksen tarina valottaa kansalaissodan traagisia vaiheita Kansalaissodan ensipäivinä 1.2.1918 punaiset murhasivat Vihdissä seitsemäntoista valkoista. Tienposkeen ammuttujen joukossa oli kolme kuuluisaa veljestä: arkkitehdit Valter ja Ivar sekä metsänhoitaja William Thomé. Jokaisen ura oli vahvassa nousussa: arkkitehtiveljekset olivat voittaneet Stockmannin tavaratalosta järjestetyn kilpailun ja Williamista povattiin metsähallituksen uutta johtajaa.Murhatut veljet kertoo väkevästi Thomén veljesten lyhyeksi jääneestä elämästä, varttumisesta Alajärvellä kruununtorpassa sekä noususta arkkitehtuurin ja talouselämän nimimiesten piireihin. Heti Williamin avioon vihkimisen jälkeen miehet työtovereineen pakenivat punaisesta Helsingistä, mutta uskalias matka kohti valkoista Suomea päättyi jo Vihdissä teloittajien kiväärinpiippujen eteen.Historiantutkija Marko Paavilainen piirtää Vihdin veritöiden kautta hätkähdyttävän kuvan punaisesta terrorista läntisellä Uudellamaalla ja sitä seuranneesta valkoisesta kostosta. Murhatut veljet kuvaa kansalaissotaan osallistuneiden kovia kohtaloita, oikeuden ja inhimillisyyden puolustajia sekä syyttöminä teloitettuja. Teos paljastaa myös yhden Suomen rikoshistorian pahamaineisimman murhajoukon.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Murhatut veljet – Valter, William ja Ivar Thomén elämä ja kuolema. To get started finding Murhatut veljet – Valter, William ja Ivar Thomén elämä ja kuolema, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.
Pages
280
Format
PDF, EPUB & Kindle Edition
Publisher
Siltala
Release
2016
ISBN
9522343374
Murhatut veljet – Valter, William ja Ivar Thomén elämä ja kuolema
Description: Kolmen teloitetun veljeksen tarina valottaa kansalaissodan traagisia vaiheita Kansalaissodan ensipäivinä 1.2.1918 punaiset murhasivat Vihdissä seitsemäntoista valkoista. Tienposkeen ammuttujen joukossa oli kolme kuuluisaa veljestä: arkkitehdit Valter ja Ivar sekä metsänhoitaja William Thomé. Jokaisen ura oli vahvassa nousussa: arkkitehtiveljekset olivat voittaneet Stockmannin tavaratalosta järjestetyn kilpailun ja Williamista povattiin metsähallituksen uutta johtajaa.Murhatut veljet kertoo väkevästi Thomén veljesten lyhyeksi jääneestä elämästä, varttumisesta Alajärvellä kruununtorpassa sekä noususta arkkitehtuurin ja talouselämän nimimiesten piireihin. Heti Williamin avioon vihkimisen jälkeen miehet työtovereineen pakenivat punaisesta Helsingistä, mutta uskalias matka kohti valkoista Suomea päättyi jo Vihdissä teloittajien kiväärinpiippujen eteen.Historiantutkija Marko Paavilainen piirtää Vihdin veritöiden kautta hätkähdyttävän kuvan punaisesta terrorista läntisellä Uudellamaalla ja sitä seuranneesta valkoisesta kostosta. Murhatut veljet kuvaa kansalaissotaan osallistuneiden kovia kohtaloita, oikeuden ja inhimillisyyden puolustajia sekä syyttöminä teloitettuja. Teos paljastaa myös yhden Suomen rikoshistorian pahamaineisimman murhajoukon.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Murhatut veljet – Valter, William ja Ivar Thomén elämä ja kuolema. To get started finding Murhatut veljet – Valter, William ja Ivar Thomén elämä ja kuolema, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.