Description:Kiehtova ja kursailematon lukuteos Suomen ensimmäisistä koulutetuista ammattikätilöistä, heidän laajasta itsenäisestä työnkuvastaan sekä äidiksi tulemisesta 1700-luvulla.Ujostelemattomat vie naisten elämänpiirin kursailemattomimpaan historiaan, kätilöiden maailmaan. 1700-luvun varhaismodernien uraäitien seurassa pääsemme kiristämään kureliivejä, testaamaan puhdistavia yrttejä, toteamaan arsenikin vaikutukset aborttilääkkeenä ja löytämään yllättäen isätkin synnytyshuoneesta.Lapsikuolleisuus oli valtakunnan kiperimpiä kysymyksiä, ja anatomiaan perehtyneillä lapsenpäästäjillä oli merkittävä rooli muutoksessa kohti parempaa. Kätilöt olivatkin naisista ainoita, joiden hilkkojen sallittiin vilahdella öisen kaupungin pimeillä kaduilla. Niiden varsilta löydämme vuosisatojen takaiset uskomukset elämän ihmeestä sekä ”hyväpäiset vaimot”, joiden käsissä lepäsi vastasyntyneiden elämä ja toisinaan myös tuomioistuinten antama tutkintavastuu lapsenmurhista ja aviorikoksista.Turun yliopiston Suomen historian professori, FT Kirsi Vainio-Korhonen on naishistorian sujuvasanainen popularisoija, joka on keskittynyt erityisesti Suomen Ruotsin vallan aikaan. Hän on julkaissut esseekokoelman Suomen herttuattaren arvoitus sekä teoksen Sophie Creutzin aika.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Ujostelemattomat: Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa. To get started finding Ujostelemattomat: Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.
Pages
256
Format
PDF, EPUB & Kindle Edition
Publisher
WSOY
Release
2012
ISBN
9510374644
Ujostelemattomat: Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa
Description: Kiehtova ja kursailematon lukuteos Suomen ensimmäisistä koulutetuista ammattikätilöistä, heidän laajasta itsenäisestä työnkuvastaan sekä äidiksi tulemisesta 1700-luvulla.Ujostelemattomat vie naisten elämänpiirin kursailemattomimpaan historiaan, kätilöiden maailmaan. 1700-luvun varhaismodernien uraäitien seurassa pääsemme kiristämään kureliivejä, testaamaan puhdistavia yrttejä, toteamaan arsenikin vaikutukset aborttilääkkeenä ja löytämään yllättäen isätkin synnytyshuoneesta.Lapsikuolleisuus oli valtakunnan kiperimpiä kysymyksiä, ja anatomiaan perehtyneillä lapsenpäästäjillä oli merkittävä rooli muutoksessa kohti parempaa. Kätilöt olivatkin naisista ainoita, joiden hilkkojen sallittiin vilahdella öisen kaupungin pimeillä kaduilla. Niiden varsilta löydämme vuosisatojen takaiset uskomukset elämän ihmeestä sekä ”hyväpäiset vaimot”, joiden käsissä lepäsi vastasyntyneiden elämä ja toisinaan myös tuomioistuinten antama tutkintavastuu lapsenmurhista ja aviorikoksista.Turun yliopiston Suomen historian professori, FT Kirsi Vainio-Korhonen on naishistorian sujuvasanainen popularisoija, joka on keskittynyt erityisesti Suomen Ruotsin vallan aikaan. Hän on julkaissut esseekokoelman Suomen herttuattaren arvoitus sekä teoksen Sophie Creutzin aika.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Ujostelemattomat: Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa. To get started finding Ujostelemattomat: Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.